Kauhupelit kasinolla

Kauhuskene jakaa ihmiset kahtia, osa rakastaa kauhuleffoja ja niiden hyytävää tunnelmaa. Pimeitä ja sateisia kujia, joilla ei liiku muita, nurkan takaa hyppääviä murhaajia ja hirviöitä sekä kauhuleffojen tiivistyvää tunnelmaa ennen kuin jotain selkäpiitä karmivaa on tapahtumassa. Sitten on taas se joukko, jotka sulkevat silmänsä kaikelta kauhulta ja siirtyvät mielellään toisenlaisiin tunnelmiin.

Mikä kauhussa kiehtoo? Ainakin halu jännittää, kokeilla omia rajoja ja tieto siitä, että kauhu jää ruudun taakse tai kirjan sivuille. Kauhua on tarjolla elokuvissa, kirjallisuudessa ja peleissä, nykyisin tehdään myös paljon ns. underground-kauhua eli itsetehtyjä pätkiä, joita jaetaan esimerkiksi YouTubessa.

Kauhu on oma tyylilajinsa, jossa on monenlaisia alalajeja. On bodyhorroria, jossa mässäillään ja jonka on tarkoitus olla melko ällöttävää katsottavaa. Trillereiden ja kauhun raja on toisinaan häilyvä ja monissa tuotoksissa niitä on sekoitettu menestyksekkäästi keskenään. Klassisesta kauhusta muistetaan klassinen suihkukohtaus. Viimeisten vuosikymmenien aikana alalajit ovat laajentuneet esimerkiksi teini-kauhuun ja gootti-kauhuun.

Klassinen kauhu on pitänyt hyvin pintansa

Leffoista ja kirjallisuudesta kauhu on siirtynyt myös peleihin. Pelimaailmassa on tarjolla monenlaista kauhua, joista huumoriin kääntyvä kauhu on yksi. Siinä yhdistyy usein sarjakuvamaailma, mässäily ja koomiset, kauhistuttavat hahmot. Leffamaailmasta on otettu mallia myös peleihin ja osa kauhutähdistä, kuten Freddy Kruger, on nähty myös pelimaailmassa.

Kasinopeli Creature from the black lagoon on hyvä esimerkki klassiseen kauhuun luottavasta pelistä, jossa nykyteknologia kohtaa menneisyyden. Klassisessa kauhussa pelko on usein tiivistä ja tunnelma tärkeä sillä niitä on luotu aikaan jolloin ei ollut mahdollisuus käyttää nykyteknologian sallimia erikoistehosteita.

Kauhun siirtäminen peleihin on vaikea suoritus, sillä sitä rajoittaa pelin lyhyt kesto ja pelaajan interaktiivisuus. Hyytävää tunnelmaa saadaan kuitenkin hyvin aikaiseksi musiikin avulla ja grafiikalla. Elokuvista tuttujen hahmojen tuominen peleihin on jo omiaan luomaan tunnelmaa, sillä niiden pelottava tarina on jo tuttu useimmille pelaajille. Klassinen kauhu toimii yllättävän hyvin myös pelimaailmassa eikä huumori-kauhukaan ole yhtään hassumpaa. Kauhun ystävät löytävät jännät paikat ja pelkokertoimensa myös pelimaailmasta.