Mikä on peto?

Olen maannut tämän kaupungin naiset ja juonut sen halvat viinat.
Olen herännyt varjona tyhjiltä seiniltä, hengitys raskaana kuin kivi, enkä voisi välittää vähempää.
Olen maali joka rapistuu askeleista kuluneelle lattialle, eivätkä ohikulkijat katso minua takasin kuten pimeys jonka he jättävät jälkeensä.
Rakkaus on ehdottomasti hitain tapa kuolla, ja varmasti kivuliain.
Enkä minä ole menossa mihinkään; eiväthän seinät liiku.
Rapistun vain kun aika kiertää tyhjää häntää, jonka petoa en saa kiinni.

Polkka

Henkilökohtaiset ystävänsä he tunnistivat ensi silmäyksellä, mutta useimmissa muotokuvissa sekä luonne että ajatukset kuvastuivat vääristyneistä kasvoista.
Mikä oli tämä maalari, jonka siveltimestä julmuus sivalsi kuin ruoska, ja jonka häpeilemättömyys nauroi vasten heidän peilikuvan kirkasta hämmennystään?
Oliko hän itse Paholainen, Saatanan hämärissä puuhissaan, he kysyivät.
Mutta vastaukseksi he saivat vain oman pelkonsa, joka kiipesi naruksi heidän kaulojensa ympärille.
Voi sitä jalkaa, joka ei tanssinut pirun polkkaa, sillä kapea oli tuoli jolla se yritti seisoa.

Runo 1. Mikä on Peto?

Ensin hyvät uutiset. Runossa on ajatusta ja hyviä kielikuvia. Sellaiset vertauskuvat kuin ”Olen herännyt varjona tyhjiltä seiniltä” ja ”hengitys raskaana kuin kivi” saavat kylmät väreet kulkemaan. Olet vanginnut noihin säkeisiin ahdistusta ja epätoivoa hyvällä tavalla. Ne ovat synkkiä ja kauniita. Älä koske ensimmäisiin säkeisiin.

Sitten huonot uutiset. Se ei valitettavasti riitä tekemään tästä runosta kokonaisuudessaan hyvää. Ongelma on se, että et solmi lankoja yhteen. Runo puhuu rapistumisesta, tyhjyydestä ja epätoivosta, mutta jotain jää puuttumaan. Lukijana minä kuitenkin haluan tietää, mikä on se peto jota runon kertoja ei saa kiinni? Sehän on runon nimikin, eli vastaa otsikkosi kysymykseen. Peto tai ehkä sen poissaolo on joko syy tai seuraus rapistumisesta, mutta et silti tuo sitä esille. Miksi tuo peto on niin tärkeä runon kertojalle? Miksi hän ei saa petoa kiinni?

Ehdotus:

Mitä jos toisit pedon esille esimerkiksi säkeessä ”Olen maali jne.” ja rinnastaisit pedon askeleet jotenkin askeleista kuluneeseen lattiaan esimerkiksi:

”Olen maali joka rapistuu askelista kuluneelle lattialle; en vieläkään näe pedon jälkiä, eivätkä ohikulkijat katso minua takaisin toisin kuin pimeys jonka he jättävät jälkeensä.”

Et myöskään kerro, mitä tapahtuu kun pimeys katsoo kertojaa. Miten se rinnastuu petoon? Haluaako kertoja pimeyden katsovan häntä? Turhautuuko kertoja siitä että pimeys katsoo, mutta ei koske? Mitä kertoja haluaa pimeydeltä ja pedolta? Asuuko peto pimeydessä ja ohikulkijoiden varjoissa?

Säe ”Enkä minä ole menossa minnekään” on hyvin pysäyttävä ja toteava. Tai se voisi olla jos runo kertoisi, minne kertoja haluaa mennä. Missä vaiheessa kertojasta tuli seinä, joka juuttui paikoilleen? Mikä siihen vaikuttaa? Onko se syynä siihen, ettei kertoja saa petoa kiinni ja hän on siinä tilassa missä on?

Voisin jatkaa tätä pohdintaa vielä, mutta en viitsi tuhlata meidän molempien aikaa. Pointti on siinä, että tästä runosta puuttuu punainen lanka. Siinä on hyviä säkeitä, mutta ei syitä ja seurauksia. Ei järkeä tai motiiveja. Se ei tuo esille sellaista ahaa-elämystä jonka se voisi tuoda eikä kokoa itseään. Palaset sinulla on käsissäsi, mutta ne täytyy vain loksauttaa paikoilleen. Mieti tätä runoa siis uudestaan ja mieti sitä kertojasi kautta.

Ja, tiedän että olet odottanut tätä lausetta joten: Kirjoita tämä runo uudestaan. Ja ystävänäsi kehotan, että kirjoitat sitä niin kauan kunnes lopputuloksessa alkaa olla järkeä. Piinapenkki kiittää mutta ei kumarra.

Runo 2. Polkka

Ensimmäinen ajatus joka tästä tulee on että se on hiomaton, mutta kaunis. Numeroin tuosta muutaman lauseen, joihin liittyen minulla on ehdotuksia ja sen jälkeen tiivistän ajatukseni.

1*Henkilökohtaiset ystävänsä he tunnistivat ensi silmäyksellä, mutta useimmissa (Pois) muotokuvissa sekä luonne että ajatukset kuvastuivat vääristyneistä kasvoista.
Mikä oli tämä maalari, jonka siveltimestä julmuus sivalsi kuin ruoska, ja jonka häpeilemättömyys nauroi vasten heidän 2* peilikuvan kirkasta hämmennystään?
Oliko hän itse 3* Paholainen, Saatanan hämärissä puuhissaan, he kysyivät.
Mutta (Pois.) vastaukseksi he saivat vain oman pelkonsa, joka kiipesi naruksi heidän kaulojensa ympärille.
4* Voi sitä jalkaa, joka ei tanssinut pirun polkkaa, sillä kapea oli tuoli jolla se yritti seisoa.


1 * En saa nyt kiinni tuosta lauseesta. Rinnastat asiat osuvasti, mutta sen sijaan että loisit kunnollisen vastakohdan onnistut tekemään vain järjettömän lauseen. Tässä säkeessä on kiinnostavaa se ajatus, onko taide vääristymistään huolimatta tunteissaan paljaampaa kuin aidot ihmiskasvot? Tunnistammeko me taiteesta asioita, joita emme tunnista toisissa ihmisissä? Ja ennen kaikkea mitä muotokuvan kasvoista kuvastuu sellaista, jota ei kuvastu henkilökohtaisen ystävän kasvoista? Miten me reagoimme siihen?

Ehdotus:

Voisit muokata sen esimerkiksi näin:

"Henkilökohtaiset ystävänsä he tunnistavat ensi silmäyksellä väkijoukosta, mutta muotokuvissa sekä luonne että ajatukset näyttäytyvät heille tuntemattomista, vääristyneistä kasvoista. Ja he sulkevat silmänsä pahoinvoivina."

2* Mikä on "peilikuvan kirkas"? Peilikuva itsessään ei ole kirkas, ainoastaan peili on kirkas. Peilikuva voi olla kenelle tahansa mitä vain.

Ehdottaisin että sanot asian joko "Peilin kirkasta hämmennystään" tai "Peilikuvansa kirkasta hämmennystä", toimii paljon napakammin.

3* Miksi käytät samassa lausessa sekä Paholaista että Saatanaa? Se ei toimi, korostat liikaa etenkin kun lopussa on vielä piru. Mitä jos korvaisit sanan "Paholainen" esim. sanalla "pahuus"? Se on yleispätevämpi ja Saatana määrittää sitä sen sijaan että käyttäisit kahta synonyymia.

4* Tuo on hyvä lause, mutta muokkaisin sitä kuitenkin hieman, jotta sen ajatus tulee paremmin ilmi.

"Voi sitä jalkaa, joka ei tanssinut pirun polkkaa, sillä kapea oli tuoli jolla se tasapainoili"

Ensinnäkin sana "tasapainoili" kapean tuolin kanssa tuo mielikuvan horjumisesta. Jos taas seisot, se tuo mielikuvan siitä että kaikesta huolimatta pysytään hyvin pystyssä vaikka tuoli onkin kapea. Lisäksi tuolla tavalla lause on rytmitetty paremmin kun sinun versiossasi, koska siinä ei ole turhia sanoja.

Yhteenveto:

Tunnelmaltaan tämä on kiehtova ja synkkä, mutta ikävä kyllä sinun täytyy kirjoittaa tämäkin uudestaan. Karsi täytesanat ja sano vain se mitä haluat sanoa. Käytät hyviä vertauskuvia, tämän runon neronleimaus on "oman pelkonsa, joka kiipesi naruiksi heidän kaulojensa ympärille" mutta tämän runon ongelma on ihan yksinkertaisesti se ettet ota siitä kaikkea irti ja se on niin sanotusti ruosteessa. Oletko harkinnut että kirjoittaisit pidempiä, ehkä myös tarinallisempia runoja? Näitäkin molempia pystyisi helposti laajentamaan jos vain kehität kunnollisia koukkuja.

Ensimmäisestä:

Runossa on tunnelmaa ja se toimii vaikka jotain rakennemuutoksia ehkä kaipaakin. Toisaalta kyse on aika pitkälti vain tottumuksesta.

Jhullun kanssa olen erimieltä siitä että runo kaipaa vahvempaa punaista lankaa, koska mielestäni runoudessa lukija kirjoittaa tarinan osaltaan loppuun mielessään eikä kaikkea tarvitse kertoa.

Runon nimi mikä oli peto?, esittää kysymyksen ja mielestäni runo antaa siihen vastauksen. Runon kertoja on peto joka kuvailee itseään. Tämän tulkinnan kannalta ongelmaksi muodostuu viimeinen säe "Rapistun vain kun aika kiertää tyhjää häntää, jonka petoa en saa kiinni." Eli jos kertoja on peto, niin miksi hän jahtaa petoa. Toimisiko paremmin ilman petoa, esim: Rapistun vain kun aika kiertää tyhjää häntää, jota en saa koskaan kiinni." Tai jos säilyttää sanamuodot ja vain vaihtaa pedon johonkin muuhun "jonka lammasta en saa kiinni" En kyllä suosittele käyttämään sanaa lammas

Säkeitä voisi miettiä esim. kolmas säe toimisi paremmin jos se päättyisi sanaan "takaisin" ja sana "kuten" aloittaisi neljännen säkeen.


Toisesta: lisää myöhemmin, pitää tehdä välillä töitäkin.

Toiseksi.

Polkka on mielestäni tekstimaalaus joka kuvaa hahmoja jotka katsovat maalauksia itsestään. Katsojat tunnistavat itsensä kuvista vaikka nämä ovat vääristyneet irvokkaiksi kuten Dorian Grayn muotokuva.

"Oliko hän itse Paholainen, Saatanan hämärissä puuhissaan, he kysyivät."
"Saatanan" voisi kirjoittaa sanalla Saatana.

Molemmat runot ovat tunnelmallisia ja pienellä hiomisella ottavat paikkansa kauhuromantiikan sivuilta.